Home sweet home!

Siispä kotiin on saaavuttu 5.5. ja loppumatkasta ei jäänyt kuin loistavia muistoja. Toivottavasti myös elinikäisiä kavereita.

Purjehtimaan siis lähdettiin St. Marteenin saarelta ja ensimmäinen etappi oli St. Barthelemy. Siellä yövyttiin ankkurissa ja tutustuttiin hiljalleen toisiimme. Lähtö St. Marteenilta viivästyi muutaman päivän, joten oltiin ehditty hieman tutustua jo aiemmin. Käytiin porukalla illastamassa ja kiertämässä saarta taksilla. Eipä ollut tämäkään saari ihan opiskelijoille tehty. Oluesta sai pulittaa pahimillaan 7€! Toisena yönä lahdimmekin suunnistamaan kohti Virgin Gordaa, yhtä Brittein neitsyt saarten saarista. Nautittiin karibian lämmöstä ja viimeisestä tukevasta alustasta. Kahteen viikkoon, kun ei ollut edessä muutakuin vettä - niin pirusti suolaista vettä.

Atlanttia lähdettiin ylittämään 30.4. Päivä alkuperäisestä aikataulusta jäljessä. Ensimmäiset päivät sujuivatkin todella hienossa tuulessa ja ilman ongelmia. Mitä nyt muutaman henkilön sairastaessa merisairautta. Ei kuitenkaan mitään vakavaa. Vahtivuorot pyörivätt yksi kerrallaan ja porukka hitsautui paremmin yhteen. Purjelaivasäätiön sivuilla olevista blogeista saa ihan hyvän kuvan millaista se elämä laivalla oli. Matka taittui parhaimillaan 177nm (327.8km) päivä vauhdilla. Neljä vuorokautta ajettiin koneella, kun tuulta ei vain yksinkertaisesti ollut.

Azoreille saavuttiin aamusta ja tunnelma oli todella mahtava. Hieman haikeanakin. Suurin osa porukasta, kun lensi Azoreilta Suomeen. Viimeistä iltaa päästiin kuitenkin viettämään yhdessä. Azoreilla oltiin yhteensä viisi päivää, ennenkuin jatkettiin matkaa kohti Irlantia. Azoreilla vuokrattiin kimpassa auto, jolla kierrettiin Faialin saari. Azoreilta jäi kyllä todella hyvät muistot ja yllätyksenä tullut todella alhainen hintataso. Tuliperäiset saaret olivat todella vehreitä ja maisemat jylhät. Ehkä joskus tie vie sinne takaisin, ehkä jopa toisella veneellä...

Uutta miehistöä ja päällystöä alkoi valumaan paikalle ja juuri, kun olimme lähdössä, niin Vahinen startti teki tenän. Ei muutakuin huoltomiestä paikalle ja taas oltiin myöhässä aikataulusta. Vanha rouvakin olisi halunnut ilmeisesti jäädä Azoreille. Ensimmäisenä päivänä ajeltiin koneella, mutta nähtiin valaita. Sitten alkoikin tuulla ja sopivasti myötäisestä. Vauhtia saatiin ja Vahine oli elementissään. Voi jukolauta sitä fiilistä, kun surffaa isoa maininkia 65 jalkaisella veneellä!! Jokaisella meistä oli omat hetkemme ruorissa ja vauhti ennätykset senkuin paukkui. 4 vuorokautta sitä kesti, mutta matalapaine alkoi uhkaavasti liikkua meidän päälle. Tuuli yltyi hetkessä kohti myrsky lukemia ja vettä alkoi sataa. Samassa lämmityslaite hajosi. Ilma kylmeni huomattavasti ja tuuli kääntyi vastaiseksi. Koneella ajettiin ja purjeet oli reivattu niin pieniksi kuin mahdollista. Tuulta oli pahimillaan 28m/s ja mainingit n.8 metrisiä. Matka ei enää taittunut ja Irlanti tuntui olevan todella kaukana. Helpolla oltaisiin päästy vaikka Ranskaan, mutta se nyt ei ollut vaihtoehto. Tunnelma veneessä alkoi latistua. Märkiä vaatteita, märkiä ihmisiä. Kylmyyttä ja kurjuutta. Yritin pitää positiivista mielialaa yllä parhaani mukaan. Itku ja hammasten kiristys, kun ei hirveästi auta. Olen ollut tähän päivään mennessä pahemmissakin paikoissa, joten ei hätää. Sitten, jos oikeasti ollaan hädässä, niin murehditaan sitten. Asenteellani kuulemma pääsee pitkälle, mutta olen jo käynyt niin pitkällä kuin Suomesta pääsee, mutta tätä siinä ei varmaankaan tarkoitettu.

Kaikki kuitenkin päättyi hyvin ja Irlantiin päästiin. Kukaan ei myöhästynyt lennoiltaan ja kaikki olivat kunnossa. Crosshavenin pikku kylä Corkin lähistöllä tuli tutuksi, kun matkaa ei päästy jatkamaan Dublinia kohti. Bussilla sinne mentiin. Pari päivää Dublinissa ja Guinnesia napaan. Mukava kaupunki ja voin suositella kaupunkilomakohteeksi. Paljon pubeja ja rasvaista ruokaa. Dublinista - Helsinkiin ja mukavaan keväiseen suomeen. Kavereita näin Henry's pubissa, johon olivat eksyneet keikalle. Kiitoksia Slap Bettylle unohtumattomasta Suomeen paluusta. Kerrankin kunnon live musiikkia.

Launtaina 5.5 oli lento kotiin. Kembolandiaan. Helsingin ihmeet tuli nähtyä ja muutinkin suunnitelmiani ja hyppäsin yöjunaan. Äidille en ilmoittanut mitään. Halusin yllättää ja oikein kunnolla. "Pim pom" sanoi ovikello hieman yhdeksän jälkeen aamulla. Kylmässä Kemissä tuntui ydinräjähdystä vastaava lämpöreaktio, minkä Äidin halauksesta lähti. Olin KOTONA!

Loppuun haluaisin kiittää kaikkia lukijoita. Tuttuja ja tuntemattomia. Nyt alkaa sitten kuvien seulonta... Tässä nyt muutama loppupätkästä.

Panama City

Tavaraa liikkuu

Panaman biitsiä

Suomalaista käsityötä

Maho beach, St. Marteen

Vahine ankkurissa

St. Barts

Tumman oluen aatelia

Dublin, Irlanti

Panamalaista tuninkia

Merellä aurinkolaskut on aika hienoja

Niinkuin nousutkin

Tytöt

S/Y Vahine

Kotiin...

Loppuhuipennusta kohti...

Corn Island, Nigaragua

Muutama yo isolla saarella sai riittaa, kun siella ei oikein ollut tekemista. Veneella pienelle saarelle, joka osoittautuikin oivalliseksi paikaksi levyttelyyn ja sukelteluun. Saarella ei ole autoja eika mopoja, joten sai rauhassa kavella ympariinsa. Mukavan hiljaista. Hyvaa ruokaa ja mukavia ihmisia. Ei liikaa turisteja, mutta ihan yksinkaan ei tarvinnut iltoja istua. Sukeltaminen oli halpaa ja riuttakin oli suhteellisen hyvassa kunnossa. Yhdella sukelluksella mm. utelias Nurse shark pukkas mua kylkeen. Keihasteltiin leijonakaloja ja sen semmosta. Viikko vierahti nopeasti ja paluulento Managuaan oli tosiasia.

Managuan lentoasemalta jatkoin suoraan taksilla Granadaan. Granadassa katselin vanhaa kaupunkia ja kavin paivan saarikierroksen. Ihan mukava espanjalaistyylinen kaupunki latinalaisella vivahteella. Granadasta matka jatkui Isla de Ometepelle, jonne menevassa lautassa tapasin Heikin ja Ullan, jotka olivat matkanneet Buenos Airesista ylospain moottoripyorallansa. Majoituttiin samaan hotelliin ja vietettiin mukavat 3 paivaa suomea turisten. Kaytiin uimassa kirkasvetisessa lahteessa. Vuokrasin itse pikku m-pyoran, joten ajeltiin toisen saaren ympari ja patikoitiin vesiputoukselle. Mukavassa seurassa aikakin lentaa ja pariskunnan oli kolmen yon jalkeen jatkettava matkaa. Itse lahdin kohti Costa Ricaa paivaa myohemmin.

Costa Rican raja ylitys kestikin reilu 2h. Costa Rican raja-asema oli remontissa ja vain yksi kaista kaytossa ja se tietenkin ruuhkautti koko rajan. 150km matkaan tuhrautui 7h!! Illalla olin siis Playa Cocossa, jossa oli tarkoitus sukeltaa muutaman kerran ja katella tyynenmeren elamaa. Sukeltamaan lahdettiin aamusta ja paivasta oli tulossa mita mainioin. Lampotila huiteli kolmssa kympissa jo aamu 9:lta. Vedenlampotila oli 24C ja pohjalla 17C, joten ensimmaista kertaa sorruin markapuvun kayttoon. Nakyvyys ei ollut ihan samaa tasoa karibian puolen kanssa, mutta erilaisia kaloja oli paljon. Muut sukeltajat valittelivat kylmyytta jo ensimmaisen sukelluksen jalkeen ja toiselle sukellukselle meita lahtikin vain 2+ dive master. Eli 5 ihmista jai veneeseen. Muu porukka oli maksanut 3 sukelluksesta, mutta yksi kavi 2 ja loput sen yhden. Ite maksoin kahdesta ja ne kavin, eika paleltanut. Muilla oli 2 markapukua paallekkain, mutta olis vissiin tarvinnut sen kolmannenkin... :) Sitten moottoriin tuli ongelmia ja veneeseen alkoi tulla vetta. Ayskaroimaan alettiin ja toinen vene tuli pelastamaan meita ja meidan vene hinattiin rantaan. Lievaa paniikin poikasta oli havaittavissa, mutta ilman havereita selvittiin. Hotelille saavuttuani huomasin, etta jotain on pielessa. Lappari oli havinnyt sangylta. Huonetta ei oltu siivottu, joten jonkun muun oli taytynyt kayda siella. Tarkempi havainto osoitti myos kameroiden kelvanneen. Hotellin omistaja pahoitteli tapahtunutta, mutta jotenkin aavistelin taman olevan juonessa mukana. Kaipa se vakuutus sitten aikanaan korvaa, kun taalta kotiutuu...

Cocosta matka jatkui Puerto Viejoon, joka on taas karibian puolella. Ihan mukava pikku kyla, mutta muuten koko Costa Rica osoittautui jenkkien temmellyskentaksi, joten aika kallista oli joka paikassa. Perto Viejossa kavin paristelemassa monkijalla ja liukumassa vaijerilla. 4h reissu maksoi $140, joten ei ihan halpaa lystia, vaikka lystia olikin.Vaijeri meininkia

Matka jatkui Panaman puolelle Bocas del Toroon, jossa suoritin Rescue Diver tutkinnon. Muuta siella ei tullut oikeastaa tehtyaakaan, kun opiskeluun ja harjoitteluun kului 4 paivaa. Vetta satoi joka paiva, joten rantaelamaan ei ollut haluakaan. Bocas del Torosta lensin Panama Cityyn, jossa oli pari paivaa aikaa tehda taravittavia hankintoja tulevaa purjehdusmatkaa varten. Uutta kameraa ja lampimampaa vaatetta ja sellaista. Panama City oli jo todella jenkki tyylinen kaikkine pilvenpiirtajineen. Kanavaa kavin pallistelemassa ja kaksi isoa bulkkialusta oli juuri menossa lukkojen lapi. Olihan se hieno paikka!

Nyt ollaankin huollettu venetta lahtokuntoon Simpson Bayn marinassa St. Marteenilla. Vene on kylla upea vuoden -73 Swan 65, joka on todellinen legenda. Suomalaisen ammattitaidon todellinen helmi! Marinassa on muutama todella upea paatti mm. Roman Abramovichin Luna. Eli koyhat kyykkyyn. Mukava porukka meita on kasassa. On kokeneempaa merenkavijaa ja sitten nuorempaa vakea sopivassa suhteessa. Eli eikohan tasta kunnialla selvita! Latailen jossain valissa kuvia, jos ehdin. Vahinen blogia voi seurata osoitteessa http://www.staf.fi/. Sinne kirjoittelee kuka joutaa, joten seurailkaa meidan Atlantin ylitysta sielta.

Oi minne menet Keski-Amerikka?

Joko sita lunta on tarpeeksi?

Kivasti provosoiden alkaa tamakin teksti... Saatte kiittaa siita rakasta Veljeani, jonka joka viestissa on ollut jokunen lause lumitoista. Siis Tulumin luoliin jaatiin.


Ensimmaisena oli vuorossa 2 ojos, eli kaksi silmaa. Sama luola, mutta eri haarat. Mukavaa alkulammittelya ja tosihyvat fiilikset. Seuraavaksi puolittain avoin cenote eli valilla luolaa ja valilla jokea. Helvetisti levaa ja muuta hottoa, mutta todella haastava paikka sukeltaa. Ensimmaista kertaa taytyi ihan tehda toita (keuhkoilla), etta valttaa pollyttamasta levaa ympariinsa. Paivan viimeinen eli calavera. Reipas 3m hyppy ja eikun reikaan. Alhaalla odotti kartion mutoinen "vuori", joka kierrettiin ympari. Nyt vasta tajusin, mika saa nama kaverit naihin luoliin paiva toisensa jalkeen. Divemasterini Carlos on vetany naissa luolissa yli 3000 kertaa, eika miehessa nay minkaanlaista kyllastymisen merkkia. Paatin asioista juteltuani ottaa viela yhden sukelluksen, joka oli syvin tahan asti. Suunnitelmissa oli menna 45m ja se on kuulemma se must juttu. Eivat vaan vie sinne, jos ei ole muista cenoteista kokemusta.

Aamulla paukittiin paikalle ja the pit oli se kohde. 6m pudotus reikaan ja vinsilla kamat alas. Molemmille kellot ja sukellustietokoneet ranteisiin. Alas pimeyteen ja lamput paalle. Ensimmaiset 25m mentiin aika suoraan alas. Sitten alkoi pilviverho muodostua eteemme. Se oli suolavedesta koostuva 3-4m paksu kerrostuma, joka vei nakyvyyden kokonaan. "Pilven" alapuolelle paastyamme, nakyvyys oli taas n.40m!! Uskomattomia muodostelmia ympari luolaa ja kun nosti katseen ylos, niin katsoi tavallaan taivasta. Suolavesikerros teki paikasta todellisesti mystisen paikan. Ylospain noustessa mentiin taas pilven sisalla ja ylapuolelle tultaessa nain ikaankuin vuorten kohoavan pilvien ylapuolelle. En pysty taman paremmin tata paikkaa selittamaan, sen verran hiljaiseksi vetaa vielakin. EHDOTTOMASTI 50e arvoista hommaa!!

Tulumista jatkoinkin hollantilaisen Tomin kanssa, kohti Belizea. Takaisin Caye Caulkerille. Tarkoitukseni oli ottaa 3 paivan purjehdusreissu Placenciaan, jos vain aikataulut natsaa. Purjehduksia, kun jarjestetetaan, jos on tarpeeksi porukkaa. Saavuttiin iltamyohaan Caulkerille ja kavin tsekkaamassa infoa reissusta. Yllatyksekseni huomasin, etta lapussa lukee: Lahto huomenna! Jaa no Tompalle uutiset ja ei kun aamulla vaijyyn potskia. Paukin aamulla klo. 7 paikalle, kun aijat lastas tavaroita veneeseen. Tuu 8.30 takas ja eiku matkaan. Takas hotellille. Tom jai Caulkerille levytteleen, joten eikun yksin matkaan. Veneessa 6 Aussia, 4 jenkkia, 3 Belizen omaa poikaa ja Mina. Eurooppalaisten edustus ei tunteita nostattanut, mutta kaikki ok...

Vedettiin siimaa ja snorklailtiin. Leppoisa kesatuuli puhalsi ja viekoitteleva meri-ilma puhdisti keuhkojamme. Kapteeni ilmoittikin, etta lounaaksi on varattu kanaa ja siita eteenpain on kaikki kiinni siita mita saadaan veneeseeseen kiskottua. Alkuun olikin pari ihan lupaavaa tarppia, mutta veneeseen ei noussut syottikaloja kummempaa. Tunnelma innokkaimpien kalamiesten keskuudessa alkoi lannistua ja osa siirtyikin toisen snorklauksen jalkeen keulan aurinkopaikoille. Istahdin vapaaksi jaaneeseen kalastajanpaikkaan ja jain haistelemaan tilannetta. Kauaa ei hajunystyrani kerennyt hajuun totutella, kun alkoi ihana hyrrakelan surina porista korvissani. Vapa kateen ja jarrua tiukemmalle. Samassa kela alkoi pyoria vavan ympari tehden kelaamisen mahdottomaksi. Huusin alaskan kynamiesta (Scott) avuksi pitamaan kelaa paikoillaan, jotta pystyn aloittamaan kelauksen. Tahan kaikkeen oltiin kulutettu kuitenkin kivasti aikaa (metreja), joten kelaamista oli sitten jonkun verran. 20min taistelun jalkeen saatiin black grouper veneeseen ja illallinen oli pelastettu. Olihan se muuten hyvaa!!

Leiriydyttiin mukavalle autiosaarelle ja kerrottiin kummitustarinoita. Ehka yyberein saari missa oon ikina ollu. nukuttiin siis teltoissa ja aamulla jatkettiin matkaa. Taas pysahdeltiin snorklailemaan ja kalasteltiin harppuunoilla. Ihan ei osunu. No vetamalla saatiin taas yks grouper ja barracuda. Veettiin grouper lounaaksi  chevichena eli raakana tomaatin, korianterin, basilikan, ja sipulin sekaan. Paalle paljon lime-/sitruunamehua, joka kypsentaa kalan n. tunnissa. Ihan pirun hyvaa!! Toki korianterin vois paikata jollain muulla...

Toinen yo vietettiin Tobacco Cayesilla, jossa on jo jonkilaista asutustakin. Paikalliset veti rumpuesitykset ja semmoset. Ei mitaan kummempaa. Hieman paivalla sateli vetta, mika ehka latisti tunnelmaa hieman. Yolla tulikin vetta ihan  maahan asti. Hyva teltta, kun kaikki (mina ja varusteet) pysyi kuivana.

Placenciaan saavuttiin iltapaivalla ja eihan mulla ollu kiire minnekaan. Jumittelin 4 paivaa riippumatossa ja mietiskelin seuraavaa siirtoa. Kanukkipariskunnan kanssa suunnattiin sitten Guatemalaa kohti. Livingstonessa oli tarkoitus viettaa yo ja jatkaa matkaa. Paatettiin kuitenkin kayda tsekkaamassa paikalliset vesiputoukset ja varattiin ihan opaskin. Aamulla matkaan ja patikoitiin pitkin metsia ja melottiin puusta vuollulla kanootilla alas jokea. Eli rammittin mudassa pelkissa varvastossuissa. Toki mulla on mukana ihan trekkibootsit ja vaikka lenkkaritkin, mutta varaushetkella myyjan vahva caribian murre jatti hieman kysymysmerkkeja. Patikointia tuli paivan aikana n. 4h, joten edes lenkkarit olis ollu ihan kivat...

Livingstonesta lahdin itsekskeni jokiveneella Rio Dulceen, josta bussilla Guatemala Cityyn. Siella yo ja tarkoitus oli singahtaa Antiguaan. Antiguaan, josta kaikki sanoivat: "Tuut ihastumaan siihen paikkaan", Tosi ihana paikka", "Paljon turisteja joiden kanssa hengata", joopa joo!!! Mita enemman kuulin paikasta ja mita enemman lonely planetista luin, sita enemman halusin valttaa kyseisen paikan. Kun Tomkin oli haipynyt sielta tyttoystavansa kanssa, ei oikein napannut. Kolikolla siis ratkaisin tamankin pulman. Klaavalla
Antiguaan ja kruunalla El Salvadoriin. KRUUNA!!

Olipa taas mahtavat fiilikset, kun matkaa sai taittaa yksin ja tehda ihan omat suunnitelmat. San Salvadoriin saavuttuani aloin tutkiskelemaan, mitahan sita keksisi. Valitisin kivan saaren nimeltaan Isla Montecristo. Paskaisella paikallisbussilla bussiasemalle ja siita parit bussit johonkin kylaan ja kalastajan kyydilla saarelle. Eikun menoksi. Bussiasemalle (lue: polyinen hiekkakentta) saavuttuani aloin etsimaan oikeaa bussia, edes sinne pain minne olin menossa. Tapasinkin bussikuskin, joka oli tyoskennellyt jenkeissa ja siten osasi kohtalaisesti englantia. Kertoi vaan, etta nyt oot vaaralla bussiasemalla. Ota toinen bussi sinne eteleaiselle bussiasemalle ja sielta sitten eteenpain. Mietin nanosekunnin ja vaihdoin suunitelmaa toiselle saarelle. Eli bussi La Unioniin. "Kappas sehan on minun bussi"! Victorin kyytiin siis ja 4h La Unioniin. Matkalla paatinkin sitten aihtaa taas suunnitelmaa. Mina minnekaan Isla Meangueralle mene. Yksi hotelli koko saarella ja sekin 70$/yo! Lahen suunnistaan Playa Esteronille. La Unionissa kerroin Victorille suunnitelmani ja sehan tokas: "Joo olis varmaan kannattanu jaada San Migueliin, kun taalta ei ole bussia sinne pain minne oot menossa". No perkule. Pitiko tassa nyt ottaa toinen bussi sinne San Migueliin vai sittenkin menna sinne saarelle? Victor ratkaisi tamankin ongelman. Lado $20 lapaan, niin nakkaan sut omalla autolla sinne minne haluat. Ihan hyva diili ja saastaa multa aikaa ainakin 2h. Vietiin Victorin bussi varikolle ja jatkettiin matkaa Toyotalla. Victor sitten hieman arastellen kysyi, jos voitais sittenkin menna San Miguelin kautta ja hakea hanen vaimo ja lapset mukaan...? Olishan se kiva reissu niillekin... Samapa mulle. Matkalla kaytiin kusella ja poimittiin puusta tuoreita mangoja ja poristiin kaikenlaista. Vaimo oli kaunis ja kolme poikaa kyydissa painettiin kohti rannikkoa. Victorillekin oli ihan uusia seutuja minne halusin, mutta loydettiin perille. Silmankantamattomiin autiota rantaa. Rauhaa... Ei mitaan valittamista. Victorkin sai hyotya paikan omistajalta, joka lupasi $5 jokaisesta asiakkaasta, jonka se sinne hommaa. Ei paha, jos sen palkka oli $20/paiva. Levyttelin viikon ja mietiskelin tulevaa ohjelmaa. Ei tassa ole enaa montaa viikkoa jaljella.

Varasin lennot Managuasta Corn Islandille, jossa oli tarkoitus taas menna pintaa syvemmalle. Busseilin San Miguelista Managuaan, jossa yo. Isolla saarella olin 2 yota ja sitten pikku saarelle. 5 sukellusta, joista parhaimpina hai pukkas mua kylkeen ja 2 lion fishia sain keihastettya. Maissi saarten jalkeen matka jatkui tanne Granadaan, josta talla viikolla (vko 9) mennaan katselemaan tulivuoria Isla de Ometepelle.

Kaikki OK?!

Miami Beach Party!

Tulumin Maya rauniot

Eka telttapaikka

Iin shelli?

Kanootti ja opas

Kiva uimapaikka

Bussin ikkunasta matkalla Guatemala Cityyn

Miun maita El Salvadorissa

Ja toiseen suuntaan...

Matkalla Maissi Saarille...

Little Cornin rannikkoa.

Siina muutama kuvan tynka. 3,5vkoa enaa aikaa. Loppu Nicaragua, Costa Rica ja Panama. Sittenhan se seikkailu vasta alkaa... Ollaanpa kuulolla.

Belize ja hullut metallikinkerit!!

Jaahas... Caye Caulkerille siis jaatiin viime kerralla. Snorklailtiin raggamuffinin tourilla. Ensimmainen oli aika normi riutta. Ei sen kummempaa. No yks nukkuva riuttahai. Toisella paikalla olikin sitten sitakin enemman elamaa. Taplarauskuja, keihasrauskuja ja nurse sharkeja (ei tota voi suomentaa). Hain kutaleita sai pitaa sylissakin, jos halusi. Kivan karhea iho, vahan niinkuin kissan kieli. Rauskut sen sijaan veteli pohjaa pitkin ja niita pystyi silittamaan, jos vain sukelsi. Tosi silea ja liukkaan tuntoinen. Vertaisin ehka mateeseen. Aika huippu paikka. Nimeltaan muuten shark and ray alley. Kolmas oli taas hieman nossompi paikka. Kilpikonna oli ainoa sellainen mainittava asia. Takaisin kun seilattiin, niin oli ilmainen rommitarjoilu. Tietaahan sita mita siita seuraa. Seuraavana paivana ei sitten tehty mitaan.

Caye Caulker muutenkin on aika tylsa paikka. Ei oikeen rantaa, ei oikeen mitaan tekemista. Kaikki menee samaan paikkaan katsomaan auringonlaskua ja se on sitten siina. Mutta onhan siella se blue hole!! Krapulapaivana meilla (Britti-James) oli yksi ainoa tehtava. Varata se reissu. Parista paikasta kysyttiin ja sanoivat, etta huomiseksi on luvassa aika huono kelia. 50/50 mahikset annettiin. Aamulla 5.30 dive shopille ja vetta tuli sitten ihan maahan asti. Tuulta ei kylla hirveasti ollut. Saatiin varmistus, etta lahtaan. Hieman tosin epailin koko hommaa, kun nain pomon laskevan montako lahtijaa sinne on ja sai luvuksi 11, joka tarkoittaa ihan perkeleesti rahaa. Otetaanko liian isoja riskeja pelkastaan rahan takia? No joskus.. Kahden tunnin venematka sinne reijalle. Pari kertaa tuli mietittya, etta tasta kaikesta viela maksaa ja aika paljon. Vene kun ei ollut mitenkaan jarin iso ja aallot oli semmoisia 4-6m maininkeja. Kyynarpaa mustelmille ja selkakin sai osumaa, mutta perille paastiin.

Lokikirjasta: Blue Hole, Belize 15.1
Nakyvyys: Erinomainen
Sukellusaika: 25min
Syvyys: 39,7m
Mita nakyi: Kolme ISOA riutta haita, barracudia ja todella hienoja tippukivi muodostelmia.
Eli ne tippukivi muodostelmat alkaa vasta sielta 38m syvyydesta. Sen verran syvalla ei sitten kauaa voi hillua. Oltiin 8min mika alkaa olla aika maksimi.
Muut kaksi sukellusta olikin sitten normaaleja riuttasukelluksia, jonka aikana nahtiin niin rauskuja, kuin kilpikonniakin. Lounaalle pysahdyttiin puolen kuun saarelle, jossa kaytiin katselemassa lintuja. Ja taas reilu kaksi tuntia niissa aalloissa. Sukelluksissa ei ollut mitaan vikaa, mutta henkilokunta oli perseesta, vene oli perseesta ja ilma oli perseesta! Frenchies oli taman firman nimi.

Oli aika alkaa hiipia kohti Meksikoa, kun Cancunista oli lento Miamiin. Paukin muutamksi paivaksi Isla Mujeresille. Jos nyt kanarialla on kaynyt esim. Ingelsissa, niin ei kannata vaivautua tanne asti. Ei sen kummempi paikka. Tosin kanarialla hilluu eurooppalaiset ja Cancunin alueella jenkit. Otin muutaman sukelluksen, kun en muutakaan keksiny. Tosi hieno vanha sotalaiva hylky kaytiin tsekkaamassa ja sitten sita samaa riuttaa, kuin muuallakin. Hylky oli tosi hieno, joka oli hurrikaanin johdosta viela katkennut kahtia.

Torstai 19.1
Saavuin Miamiin ja oikeastaan olin jo paattanyt, etten pida siita paikasta. Kaikki kun oli Isla Mujerilla sanonu, etta tuut rakastumaan Miamiin. En rakastunu! Aikaa ennen risteilya oli 4 yota. Ensimmaisena, kun astuin hostelliin, niin spottasin pari mustiin bandipaitoihin sonnustautunutta tyyppia baaritiskilla. Kamat huoneeseen ja eiku tiskille. Justin, (ei bieber) Kanadasta ja Nicolas, Kolumbiasta. Eikun kalajaa konneeseen ja ilta menikin hienosti. Toisena paivana alkoi mustiin pukeutunutta porukkaa valua joka maailman kolkasta ja paikallinen jannu olikin jarjestany etkot. Eikun sinne, ja launtaina oli sitten toiset etkot, eli karaoke. Keskimaaraista pidempihiuksiset pojat vetaa kuorossa Elton Johnia, on keskimaaraista hauskempaa. Sunnuntaina oli sitten rannalla bileet ja normivaki, joka otti arskaa ihmetteli mita h*****tia taalla tapahtuu!?! Reipas 300 ihmista hieman tummahkoissa vaatteissa paukkaa rannalle. En voi vaittaa etteiko oltais erotuttu massasta. Hienoja paivia, mutta sillahan ei ollut mitaan tekemista Miamin kanssa. Satuttiin vaan olemaan siella. Paska paikka se muuten oli!

Maanantaina se sitten alkoi. Kaikenkaikkiaan 42 bandia, kaikki soittaa kahdesti. Keikkoja mitka jaivat mieleen oli Alestorm, Venom, Nightwisin molemmat, Hammerfall, Stratovarius, Children of Bodom ja Eluveitie. Paljon tuli tsekattua uusia bandeja, mutta ei nyt mitaan mullistavaa. Tassa on CNN:n raportti risteilylta Aika huikeaa menoa vai ha? Oikeestaan parasta oli se tunnelma. Kaikki on yhta suurta perhetta! Niin artistit, kuin fanitkin. Porisin kaikkien artistien kanssa kenet tunnistin. Suomalaiset nyt tietenkin tunnistaa, esim kuorosota-Kotipelto, tai Yovissyn tyypit. Laivalla oli edutettuina 55 kansallisuutta. Eksoottisimmat tulivat Kirgisiasta ja Saudi-Arabiasta.

Kanuunsta on selvitty ja talla hetkella olen taas Meksikossa. Tulumiin paukin suoraan Cancunin lentoasemalta. Yllatys, yllatys taas sukeltamaan. Talla kertaa cenoteihin. Suomeksi tippukiviluoliin. Aivan huikeen makeita paikkoja. Kattelkaa ite... Bisnekset sujuu hyvin ja kuntokin on vallan mainio!! Tasta on hyva jatkaa... Kattelkaa lopuks kuvia...

Matkantekoa "kanabussissa"

Joulunviettoa (glögiä. salmaria ja hondurasin keppanaa)

ähäkutti se onkin auringonnousu

Kapteeninpenkki

Palenquen rauniot

Hubert ja huutavat apinat

Belizen raggamuffinit

Hassuja lintuja

Yövissy

Joku jää aina rannalle...

Lopuksi Äidille synttarionnittelut!!

Kuukauden kuulumiset

Hyvaa uuttavuotta!

Huh... Melkein kuukausi edellisesta postauksesta. Noh mita on kuukaudessa sattunut? Eipa juuri kurjuutta kummempaa. Joulu ja uusivuosi oli ja meni. Pikkuisen tarkemmin jos yritan kertoa, niin se meni kutakuinkin nain...

Aikainen aamuheratys Palenquessa ja matka raunioille ja vesiputouksille alkaa. Samaan kyytiin tulee pariskunta briteista ja Hubert hollannista. Napataan kimpassa raunio-opas, joka kertoo Mayojen historiasta Palenquessa ja koko Keski-Amerikan alueella. Raunioilta laskeudutaan pitkin viidakkopolkua noutopisteseen, josta lahdetaan kahdelle vesiputoukselle. Kuski kertoo paikalle saavuttuaan (meksikolaiseen tapaan 30min sovitusta ajasta myohassa), etta farmarit on alkanu lakkoon ja kaikki ulosmenotiet on tukossa. Toiselle putoukselle emme paase, mutta toiselle paastaan. Ok, mutta mulla oli bussilippu jo ostettu takaisin San Cristobaliin, josta oli tarkoitus lahtea Guatemalaan. Sain bussilippu rahat takaisin, mutta olin jumissa Palenquessa.

Hubertilla oli samankaltaiset ajatukset Guatemalaan menosta, joten olimme saman ongelman edessa. Yksi ylimaarainen yo Palenquessa ja saatiin seuraavalle paivalle kahden paivan reissu toisille raunioille ja sitten jokipaatilla Guatemalan puolelle. Toki ihan vaaraan paikkaan minne olisin halunnut. Aamulla kello parahti 5.30 ja eikun menoksi. Paivan ohjelma oli ensin Yaxilanin rauniot ja lounaan jalkeen  Bonampak. Yaxilanissa lahdettiin Hubertin kanssa patikoimaan etelaiselle temppelille, joka oli korkein kohta koko paikassa. 3 litraa hikea ja muutama kirosana, niin oltiin perilla. Mahtavat nakymat yli viidakon ja apinoita joka puolella. 30min siella heiluttiin ja sitten alkoi apinat saada meista tarpeekseen. Alkoivat heitella risuja ja hedelmia meita kohti, joten lahdettiin talsimaan alas. Apinat huusivat ja heiluttelivat oksia n.300m alaspain, kunnes olimme ulkona heidan reviiriltaan. Don't mess with monkeys!!

Bonampakissa satoi sitten vetta ja se ei muutenkaan ollut mikaan erikoinen paikka. Yo sujui viidakkomokissa ja aamulla oli kuljetus Guatemalan puolelle. Iltapaivalla saavuttiin Floresiin ja Hubert jatkoi matkaa etelaan. Jain muutamaksi paivaksi kikkailemaan Floresiin ja suunnittelemaan missa sita joulun viettaisi. Muutin suunnitelmia sen verran, etta Guatemalaan tullaan takaisin, mutta jatetaan se nyt taakse. Kolme seuraavaa paivaa meni matkustaessa. Flores-Morales (4h)-Puerto Barrios. Aamulla rajalle (2h) Hondurasin rajalta Puerto Cortesiin 4h-San Pedro Sula 2h-La Ceiba 4h. La Ceibasta aamulla Utilan saarelle 2h. Perille sopivasti ennen joulua. Matkalla sukellus-/majapaikkaan tutustuin pariin jenkkiin, jotka oli kans menossa sukeltamaan samaan paikkaan. Siina meni sitten joulu ja uusivuosi vedenalla.

Utilalla oli omien laskujeni mukaan parhaimmillaan 10 suomalaista. Jouluaatto menikin 3 muun suomalaisen kanssa Salmiakkikossua ja glogia juodessa ja pipareita syodessa. Joulupaivana oli sitten lahjojen vuoro. Sukelluskeskuksen asiakkaiden ja henkilokunnan oma joululahja jako/varastus olikin ihan mielenkiintoinen. Jokaisen piti ostaa/lahjoittaa vahintaan $10 lahja ja paketoida se. Sitten vedetaan hatusta numero. Oman numeron kohdalle sattuessa, voit joko avata uuden lahjan tai varastaa jonkun jo avatuista lahjoista. Jos sinulta varastetaan, niin voit paattaa varastatko jonkun toisen lahjan vai avaatko uuden. Samaa lahjaa ei voi varastaa takaisin ja kutakin lahjaa voi varastaa vain 3 kertaa. Eli kuka varastaa kolmannen kerran hyvan lahjan, niin se on sitten sen. Itse pistin lahjaksi $15 tequilapullon, joo ei mitenkaan omaperainen, mutta toimiva. Vedin hatusta numeron 7, joten siihen mennessa ei oikeen hyvia lahjoja ollut avattu. Mita isompi numero sen parempi. Meita oli kaikenkaikkiaan 29. Sain sitten lahjaksi korallitunnistuskortin. Parhaat lahjat oli 2 ilmaista sukellusta ja erilaisia sukellukseen liittyvia valineita ja yhden jenkkipojan t-paita. Kaikki olivat tietenkin kiinnostuneita sukelluksista, mutta tytot halusivat sen t-paidan...

Uudenvuoden kekkerit olivat sitten aika makeet. Iltapaivalla kaytiin sukeltamassa. Iltaa sitten aloiteltiin yhden sukellusmestarin luona, jonne kokoontui n.30 henkiloa. Matkaa jatkettiin baariin, jossa laskettiin viimeiset sekunnit ja poksauteltiin kuohuvat. Loppuyo menikin isoissa rantakemuissa. Vuoden ensimmainen paiva olikin aika rauhallinen. Jostain kumman syysta.

Kaikki hyva loppuu aikanaan ja seuraavat paivat olivat aika huonoja sukeltaa, kun oli kova tuuli ja satoi vetta. Lautat ei kulkenu kovan tuulen vuoksi ja ihmiset oli jumissa saarella. Paatettiin ottaa charter lento takaisin La Ceibaan ja jatkaa matkaa viidakkoon. Tarkoitus oli harrastaa koskenlaskua. Kovien sateiden vuoksi ei ylajuoksulle paassyt, joten laskimme vain aika loysan alajuoksun. Toiveissa oli josko seuraavana paivana vedenpinta laskisi, etta paasisimme kokemaan kunnon menoa. Pintahan laski alle sallitun rajojen ja iltapaivalla paasimme laskemaan kunnon kuohuja. Samassa veneessa oli 2 muuta suomalaista ja yksi britti, josta tuli Team Finlandin kunniajasen. Meidan veneen osalta kaikki meni loistavasti viimeiseen koskeen asti...  Kaikki tapahtui aika akkia,  mutta lopputulos: yksi mies tippui ja opas jai keskelle koskea seisomaan. Aika adrenaliinin tayteinen reissu.

Aamulla sitten La Ceibaan, jossa oli tarkoitus viettaa Team Finlandin viimeinen ilta. Otettiin kunnon hotelli. Oluet uima-altaalla ja illalla yokerhoon. Ihan muikeeta menoa ja huippua seuraa. Taksilla San Pedro Sulaan, jossa 3/4 Team Finlandista jatkoi omille poluilleen. Osa suomeen ja kunniajasen jenkkeihin. Kiitoksia Lappeenrannan kasvateille kaikesta. Ihan huippua!! Toivottavasti Toukokuussa tavataan...

San Pedro Sulasta laksin kohti Puerto Cortesia, josta oli seuraavana paivana lautta Belizeen. Lauttarannassa nainkin tutun naaman Utilalta ja Tennesee-Jimin kanssa meni pari paivaa Placenciassa, josta matka jatkui Caye Caulkerin saarelle. Matkalla kaytiin tutustumassa Belizen olut tehtaaseen. $15 ja 20min kierros ja 45min niin paljon kalajaa kun jaksaa kiskoa. Pitihan sita ottaa ainakin sen verran ettei tappiolle jaa. Mukavassa pikkupohnassa lauttailtiin Caulkerille. Huomenna olis tarkoitus kayda snorkkeliretki purjeveneella ja sunnuntaina sitten sukeltaa blue holessa. Etta semmoinen aika perus kuukausi.

Ensi viikko meneekin sitten taas Meksikon puolella ja sitten on metallin vuoro. 70 000 tons of metal risteily starttaa 23. paiva Miamista. 40 bandia 4 yota 5 paivaa 1 risteilylaiva... HELL YEAH!!!